Etusivu
10.1.2024
Kuopion tunnelmallinen joulutori rakentui kauppatorille kolmatta kertaa viime joulukuussa. Ainutlaatuisesta joulutunnelmasta nautittiin yhteensä 14 tapahtumapäivän ajan, jonka aikana joulutori keräsi yhteensä yli 127 000 käyntikertaa.
Joulutori veti ihmisiä ympäri Suomea ja kauimmat vieraat saapuikin eteläisestä Afrikasta saakka. Tapahtuma sai positiivista asiakaspalautetta erityisesti valojen loisteesta, jouluisesta tunnelmasta sekä oheisohjelmasta.
"Kuopion joulutori oli aivan ihastuttava ja upea kokemus.
Jostain heräsi henkiin se pieni tyttö vuosikymmenten takaa, mille kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä."
"Ihanat valot, ihanan jouluinen tunnelma, todella kaunista.
Plussaa ilmaisesta lasten karusellista"
-Joulutorin asiakaspalaute
Perheille suunnatut aktiviteetit
Perinteisiin kuuluen joulun odotetuimmat vieraat - Joulupukki ja Muori, olivat torilla jututtamassa ja ottamassa yhteiskuvia niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Pienten lasten ilmainen hevoskaruselli kyyditsi perheen pienimpiä upeassa valoloisteessaan. Tapahtumaviikonloppuina Joulutorilla vierailevia viihdyttivät myös Pakkaskuningattaren hovi, Lumikuningatar ja Jääprinsessa, Belenos Aurora valosiivet, sekä Mimi ja Kuku. Suloiset kaverikoirat, Sorsasalon ravikerhon haliponit ja Vuorelan tallin ponit sekä Tahkon porot kävivät myös ilahduttamassa Joulutorin vierailijoita eläinten viikonloppuna. Torin laidalla olleet Amanda Parerin leikkisät Intrude valopuput ihastuttivat kävijöitä koko Joulutorin ajan.
Joulun lumoava tunnelma
Joulutori toimi tänäkin vuonna kohtaamispaikkana, joka kutsui kaikki mukaan jakamaan joulun iloa sekä luomaan unohtumattomia hetkiä perheen ja ystävien kanssa. 14 päivän ajan tori täyttyi hyväntuulisista ihmisistä ja tunnelma oli koko tapahtuman ajan lämmin ja yhteisöllinen.
Karuselli oli monelle lapselle Joulutorin kohokohta
Kaksi vuotias Matti kävi vierailemassa Joulutorilla vanhempiensa ja pikkusiskonsa Elsan (3 kk) kanssa. Perheen äiti, Emilia oli lukenut tapahtumasta Facebookista, jonka johdosta he päättivät lähteä katselemaan Joulutorin tunnelmaa. Matin mielestä parasta Joulutorilla on Joulupukki ja Muori, sekä karuselli. Emilia kertoo, että heille tärkeää joulussa on kiireetön yhdessäolo ja herkulliset perinteiset jouluruuat.
Joulunodotuksessa on oma taikansa
Joulutorilla vierailemassa olivat kuopiolaiset ystävykset Anja ja Vieno. Heidän mielestään Joulutorin kokonaisuus on onnistunut, ja erityisesti valopuput sekä muut tapahtuman valoelementit ilahduttivat heitä.
Anjalle ja Vienolle on joulussa tärkeää perheen kanssa yhdessä vietetty aika, sekä itse joulun odottaminen ja sen laittaminen.
Joulun tunnelmaa myyntikojuissa
Joulutorin kojuilla oli tarjolla paikallisten ja kauempaakin tulleiden myyjien käsitöitä, lahjatuotteita sekä maittavia paikan päällä syötäviä tai mukaan otettavia herkkuja. Pop-up mökistä sai vuorollaan herkullisia hodareita ja vuorollaan pystyi tukemaan paikallisia hyväntekeväisyysyhdistyksiä. Mukana joulutorilla oli mm. Kallan eläinsuojelu ry., Kuopion Pelastakaa Lapset ry. ja Savon eläinsuojelu ry.
Villaiset tuotteet pääsevät usein lahjapakettiin
Joulutorille kolmatta kertaa saapuneet StyleOne yrityksen kauppiaat kertovat, että villaisia tuotteita on myyty tasaisesti, joista suosituimmat ovat villahousut ja –sukat. Joulun perinteisiin heillä kuuluu joulusauna, ruoka ja ennen kaikkea rauhoittuminen joulunaikaan - pitkän joulutapahtuman päätteeksi.
Yhteismökissä yhteistyö on voimaa
Daiga Daiga Duu, Frilla ja Nature art pitivät Joulutorilla yhteismökkiä jo kolmatta vuotta, ja tällä kertaa myyntivuorossa oli Daiga Daiga Duun yrittäjä Katariina Haapalainen. Tunnelmallisessa yhteismökissä oli kyseisten paikallisten yrittäjien tekemiä käsitöitä, mm. avaimenperiä, eläinaiheisia pannunalusia ja luonnonmateriaaleista valmistettuja kauniita kransseja.
Yhteismökin ansiosta yrittäjät saivat jaettua vuokrakustannuksia sekä myyntivuorojaan, joka kevensi yrittäjien läsnäolopäiviä Joulutorilla. Myös Katariina kehuu Joulutorin valoelementtejä ja niihin laitettua panostusta, “etenkin iltaisin valot näyttävät kauniilta”, kertoo Katariina.
Joulutorin tunnelman tekee iloiset ihmiset
Joulutorilla ensimmäistä kertaa myyjänä toiminut Anna-Maria kertoi, että torin aiempien vuosien tunnelma, sekä yleisilme saivat hänet tänä vuonna osallistumaan mukaan myyjän roolissa. Lämmitetyssä lasikonttimyymälässä oli myynnissä Anna Marian Jouluherkut & Kauneus Annamarian omilla resepteillä valmistettuja jouluherkkuja sekä kauneus- ja hyvinvointituotteita.
Anna-Maria onkin itse vieraillut useilla eri Joulutoreilla täällä Suomessa, mutta myös Saksassa sekä Ranskassa. Kauppiaan mielestä jokaisen Joulutorin yhdistävä tekijä on iloiset ja hyvällä tuulella olevat ihmiset.
Anna-Marian top 4 myydyimmät tuotteet v.2023:
Teksti: Jutta Hiltunen
Kuvat: Marko Paakkanen, Wille Markkanen, Jutta Hiltunen