Kauppatori
10.1.2025
Kuopion kauppatorin, satamatorin ja aallonmurtajan myyntipaikkahaku on avoinna. Haettavana on myyntipaikkoja kesäkahvioille ja -ravintoloille, kioskeille ja yögrilleille, sekä erilaiseen tuote- ja palvelumyyntitoimintaan. Satamassa ruokaravintolan yhteyteen on mahdollisuus hakea myös anniskelulupaa.
Uuden sopimuskauden myyntipaikat
Myyntipaikkahaun vapaat myyntipaikat sijoittuvat Kuopion kauppatorille ja toria reunustaville kävelykaduille, satamatorille ja aallonmurtajalle. Myyntipaikkojen hakijoilta toivotaan raikkaita ajatuksia siitä, minkälainen torikahvila, ravintola, kioski, yögrilli tai muu tuote-tai palvelumyyntipiste täydentäisi torin nykyistä valikoimaa, ja toisi torille uutta ja asiakkaiden toivomaa sisältöä.
Myyntipaikkahaun tavoite on monipuolistaa torialueiden tarjontaa asiakkaille, kehittää ympärivuotista myyntitoimintaa ja lisätä torien kiinnostavuutta ja vetovoimaa myös uusien asiakasryhmien keskuudessa. Vuodesta 2024 lähtien jäätelönmyynti ei ole enää myyntitoimintaa rajoittava tekijä Kuopion torialueilla. Muutos avaa mahdollisuuksia useammille jäätelökioskitoimijoille ja kesäkahviolle, monipuolistaen ja lisäten samalla torien tuotetarjontaa asiakkaille.
Toimijavalinnat tehdään pääosin laatukriteereillä, jossa kokonaisarviointiin vaikuttavat tuotetarjonnan ohella myyntipaikan visuaalinen ilme eli myyntikaluston taso ja asiakastilan viihtyisyys, hakijan aiempi kokemus ja tausta, sekä myyntipaikasta tarjottu vuokra ja vuokrasopimuksen kesto. Myyntipaikan hakija päättää itse tarjoaako pohjahinnan vai korottaako vuokratarjousta haluamastaan myyntipaikasta. Myyntipaikkoja voi hakea useita samalla hakemuksella.
OHJE MYYNTIPAIKAN HAKEMISEEN JA TARJOUKSEN JÄTTÄMISEEN
Myyntipaikkahakemus täytetään ja lähetetään sähköisen lomakkeen kautta 16.2. mennessä.
Hakemuksen tulee sisältää seuraavat tiedot:
a) Kuvaus suunnitellusta myyntitoiminnasta ja tuotteista
Liitä hakemukseen mukaan liiketoimintasuunnitelma tai kirjoita kattava kuvaus suunnitellusta myyntitoiminnasta. Kuvauksessa tulee ilmetä ravintolan, kahvilan, kioskin tai torimyymälän tuote- tai palveluvalikoima, sekä tieto mahdollisista edustetuista tuotemerkeistä.
b) Myyntikaluston ja asiakasalueen ilme
Liitä hakemukseen myyntikaluston kuvat hakuohjeen mukaisesti luonnoksina tai valokuvina. Liitä mukaan myös luonnos tai suunnitelma kahvilan, ravintolan tai elintarvikekioskin asiakasalueen ilmeestä ja kalustosta.
c) Aiempi kokemus
Kerro hakemuksessa riittävässä laajuudessa aiemmasta kokemuksesta toimialalta ja/tai yrittäjänä. Mainitse hakemuksen ja kokemuksesi kannalta olennaiset yritykset, joissa toimit tällä hetkellä tai olet toiminut viimeisen 5 vuoden aikana.
d) Tarjous
Voit tarjota hakuilmoituksessa mainitun myyntipaikan pohjahinnan, tai tehdä oman tarjouksen hakemasi myyntipaikan vuokrasta. Myyntipaikalle määritelty pohjahinta tulee kuitenkin toteutua kaikissa tarjouksissa.
Huomioithan:
- Myyntipaikkahaussa voi hakea useampaa myyntipaikkaa kauppa- ja satamatorilta, sekä aallonmurtajalta.
- Vuokrasopimukseen sisällytetään tarvittaessa 2 kuukauden takuuvuokra
- Tarkempien vuokrasopimusneuvottelujen yhteydessä hakijan tulee tarvittaessa toimittaa vuokranantajalle korkeintaan 3 kuukautta vanha Rating Alfa -raportti, sekä verovelkatodistus ja kaupparekisteriote.
- Lue huolella hakemaasi myyntipaikkaa koskevat lisätiedot ja hakuohjeet.
AIKATAULU
Myyntipaikkahaku on avoinna 16.2.2025 saakka.
Hakuaikaa on mahdollista pidentää.
Tutustu huolella myyntipaikkakohtaisiin lisätietoihin ja täytä myyntipaikkahakemuslomake
Hakemusten kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon:
Myyntikaluston ja asiakastilan laadukas ilme, kaluston siisteys ja toimivuus
Laadukas ja torin tarjontaa täydentävä tuotevalikoima
Kiinnostava liiketoimintakonsepti
Hakijan aiempi kokemus, maine ja tausta
Tarjous vuokrasta ja sopimuskauden kesto
Torin tavoite on tarjota eri asiakasryhmille houkutteleva monipuolinen ja laadukas tuotevalikoima. Toimijavalinnoissa otetaan huomioon torin tuotevalikoiman monipuolisuus, toiminnan ammattimaisuus, ruokatuotteiden laatu, uutuusarvo tai erikoisuus, sekä mahdollisuuksien mukaan paikallisuus ja lähituotanto.
Vuokranantajalla on oikeus hyväksyä, hylätä tai palauttaa tarjous täydennettäväksi hakijalle tiettyyn määräaikaan mennessä. Myyntipaikkoja voidaan myös jättää täyttämättä. Täyttämättä jääneet myyntipaikat voidaan avata uudelleen haettaviksi.
Vuokranantaja (Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry.) valitsee toimijat hakemusten perusteella, ja on suoraan yhteydessä valittuihin toimijoihin.
LISÄTIETOA
Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry.
Jyrki Vuori ja Jari-Pekka Piipponen
044 493 4734, torivalvoja@kuopionkeskus.fi
Teksti: Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys
Kuvat: Wille Markkanen