Rakkaudella Kuopiosta

Rakkaudella Kuopiosta, Annika

23.8.2023

"Rakkaudella Kuopiosta" -juttusarja tuo esiin kuopiolaisten taustoja ja
lempipaikkoja Kuopion keskustassa. Juttusarjassa kuullaan millaisia paikkoja
kuopiolaiset pitävät merkityksellisinä ja miksi.

Olen Annika Väänänen, 24-vuotias kuopiolainen. Olen syntyjäni Kuopion perukoilta, mutta varsinaisesti koko elämäni olen kasvanut Juankoskella, eli hyvin lähellä itse city of Kuopiota! Muutin Kuopioon korkeakouluopintojen perässä vuonna 2019 eli tänä kesänä tuli neljä vuotta täyteen. Näistä ensimmäisen vuoden asuin Saarijärven alueella, mutta viimeiset kolme vuotta kotini on löytynyt aivan Kuopion keskustasta.

Rakkaudella Kuopiosta, Annika
Annika Väänänen

 

Teen tällä hetkellä viestintä- ja markkinointiassistentin tehtäviä OP Pohjois-Savossa sekä toimin valtakunnallisesti Tradenomiopiskelijaliiton puheenjohtajana. Valmistuin nyt keväällä 2023 Savonia-ammattikorkeakoulusta tradenomiksi, suuntautumisenani myynti ja markkinointi. Opintojen aikana ehdin toimia useassa roolissa Kuopion Tradenomiopiskelijat ry:ssä sekä Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAVOTTA:ssa.

 

Kuopio on ollut minulle aina tuttu kaupunki, mutta silti se osaa aina yllättää. Kaupungista löytyy aina tapahtumaa jos toista ja välillä mitä mielenkiintoisempiakin. Vaikutuksen rakas kotikaupunki on kuitenkin tehnyt sen kotoisuudellaan ja omalla tunnelmallaan, joka ottaa aina vastaan, esimerkiksi saapuessa reissusta ja junasta ulos astuessa. Samanlaista tunnetta ja yhteisöä en ole muualla kokenut.

Rakkaudella Kuopiosta, Annika

Minulle tärkein ja samalla rakkain paikka Kuopion keskustassa on ehdottomasti tori, Mualiman Napa! Tori on kaiken keskipiste ja sen ympäriltä löytyy kaikki mitä tarvitsee - tai vähintään ihan kiven heiton päästä. Tori on minulle ja ystävilleni vakio kohtaamispaikka, josta siirrymme aina seuraaviin koitoksiin. Opiskeluajoilta minulla on myös paljon muistoja, joihin tori olennaisesti liittyy erilaisten tapahtumien ja tehtävien muodossa. Pidän myös siitä miten siisti, selkeä ja viihtyisä Kuopion tori on vuodenajasta toiseen. Mikäli joulutunnelma sattuu joulukuussa uupumaan, niin se löytyy viimeistään Kuopion Joulutorilta.

 

Annikan suosikkikohteet ja tapahtumat Kuopiossa:

 

  • Suosikkikahvilani on ehdottomasti Houkutus, sillä se tarjoilee kaupungin parhaimmat salaatit sekä kakkupalat, joita käymme ystävieni kanssa maistelemassa.
  • Ravintoloista lempparikseni on noussut Feast & Fame sen tunnelman, rempseän asiakaspalvelun ja hyvän ruuan ansiosta. 
  • Pidän kovasti myös Hophausesta ja sinne on aina mukava suunnata seuraamaan Kauppakadun vilinää hehkulamppujen alle.
  • Suosikkiliikkeeni lienee jo pitkään vakkarinani toiminut hius- ja ripsitaikoja tekevä parturi-kampaamo Papeete Männistössä.
  • Viime vuosina olen ollut enemmän opiskelijatapahtumissa vierailija, joista tykkään eniten Kauppakadun Improbaturista, mutta muuten suosikkeihini nousee Hoodfest, Sataman yö sekä tietenkin KalPan ottelut, jotka ovat itsessään tosi hienoja tapahtumia!

 

Minun täydellinen päiväni Kuopion keskustassa alkaisi mahdollisesti torikahveilla ja päättyisi auringonlaskun ihasteluun satamassa. Siinä välissä olisi sekä rentoa, että menevää meininkiä omien ystävien kanssa. Mahdollisesti myös vierailua Puijon tornissa tai pyöräretkeä Vilkku-fillareilla.

Rakkaudella Kuopiosta, Annika

Kuopion keskusta on mielestäni varsin toimiva kokonaisuus, mutta visuaalisena ihmisenä kaipaisin enemmän värejä tai taidetta katukuvaan.

 

Kerro meille, mikä on sinun lempipaikkasi Kuopion keskustassa ja
osallistu mukaan Rakkaudella Kuopiosta -juttusarjaan täällä.

Teksti: Annika Väänänen

Kuvat: Roosa Havukainen

Artikkelin kohteet

Kahvila & Konditoria Houkutus

Houkutuksen liikeidean sydän on paikan paikanpäällä valmistetut, toinen toistaan ihanammat tuotteet. Houkutuksen omassa leipomossa valmistuvat herkut niin kahviloiden vitriineihin, kuin myös tilauksesta yritysten tarpeisiin, kodin juhliin, hääkakusta illanistujaisiin.

Lue lisää

Hophaus

Hophaus on paikka, jossa juuri sinä voit viettää aikaasi juuri niin kuin haluat, sellaisena kuin olet. Meiltä löytyy aina tilanteeseen sopivin juoma

Lue lisää

Feast & Fame

Mitä saa kun yhdistää amerikkalaisen keittiön, suomalaisen juomakulttuurin ja irlantilaisen tunnelman? Feast & Fame:n tietenkin!

Lue lisää

Nämä voisivat kiinnostaa sinua