Rakkaudella Kuopiosta
5.1.2024
"Rakkaudella Kuopiosta" -juttusarja tuo esiin kuopiolaisten taustoja ja
lempipaikkoja Kuopion keskustassa. Juttusarjassa kuullaan millaisia paikkoja
kuopiolaiset pitävät merkityksellisinä ja miksi.
Olen Jutta Hiltunen, 31-vuotias paljasjalkainen kuopiolainen. Tällä hetkellä opiskelen itselleni uutta tutkintoa Savon ammattiopistossa ja sen tiimoilta olen harjoittelussa Kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksellä. Aiemmalta koulutukseltani olen lähihoitaja ja työurani olen tehnyt varhaiskasvatuksen puolella.
Kuopio on minulle rakas kotikaupunki ja jos minua on pyydetty kertomaan millainen Kuopio on, niin vastauksena sanon aina: "Juuri sopivan kokoinen kaupunki. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät näppärästi ja mikä itselleni on tärkeintä, luonnon rauhasta pääsee nauttimaan helposti ja nopeasti." Kuopio on Mualiman napa.
Minulle tärkein paikka Kuopion keskustassa on ehdottomasti kotoisan torimme laidalla sijaitseva Kauppahalli. Hallin tunnelma ja sen tarjoamat monipuoliset ja paikalliset tuotteet sekä herkut saavat minut vierailemaan siellä lähes viikoittain. Kauppahallimme onkin mielestäni enemmänkin, kuin vain ostospaikka - se on kohtaamispaikka, jossa yhdistyvät perinteet paikallisuus ja makuelämykset.
Omiin perinteisiin kauppahallivierailuilla liittyvät kahvi ja pulla Burtsowin kahvilassa, sekä vieraskirjan tutkailu, josta on mukava katsoa mistä kaukaa ihmisiä on hallissamme vieraillut.
Jutan suosikkikohteet ja tapahtumat Kuopiossa:
Täydelliseen päivääni Kuopion keskustassa liittyisi sopivassa suhteessa ulkoilua ja herkullista ruokaa esim. Ensin satamaan retkiluistelemaan ja nauttimaan upeista talvimaisemista, jonka jälkeen matka jatkuisi kohti keskustaa tunnelmallisia rännikatuja pitkin kävellen. Keskustassa kävisin syömässä herkullisen lounaan, pistäytyisin muutamissa liikkeissä ja lopuksi nauttisin lämpimän kaakaon tunnelmallisessa kahvilassa.
Mielestäni Kuopion keskusta on kesäaikaan kaunis ja viihtyisä, mutta talviaikaan hieman harmaan sävyinen, joten talviseen keskustaan voisi tuoda lisää väriä.
Kerro meille, mikä on sinun lempipaikkasi Kuopion keskustassa ja
osallistu mukaan Rakkaudella Kuopiosta -juttusarjaan täällä.
Teksti: Jutta Hiltunen
Kuvat: Jimi Leinonen