Kapital Kukkula Oy:n omistama Ravintola Mualiman Napa on isän ja pojan, Veli ja Joni Markkasen ravintola, joka on toiminut vuodesta 2003 alkaen Kuopion kauppatorilla. Yrityksen alunperin perusti Veli ja hänen lapsuudenystävä Timo Markkanen. Mualiman Napa tuli jatkamaan ravintolatoimintaa torilla, kun Timo Markkasen perustaman Vankkuri Pubin tilalle haluttiin puolikiinteä ravintola. Veli oli itse myös avaamassa Vankkuri Pubia 1990 luvun alussa, joten takana on pitkä historia torilla. Timon kädenjälki näkyy vielä torikuvassa hänen perustaman katujunan toiminnassa.
Mualiman Navaksi toria oltiin kutsuttu aikojen saatossa, mutta 2000-luvun alussa nimi oli jo lähes mennyt unholaan. Ravintolan nimeksi rekisteröitiin Mualiman Napa ja nykyään monet käyttävätkin nimeä markkinoinnissaan. Asiakkaat, paikalliset ja turistit tykästyivät nimeen ja katon päällä oleva nimikyltti oli kuvatuimpia kohteita torilla.
Ravintola Mualiman Navalla on anniskeluoikeudet, tarjolla monipuolinen kattaus erilaisia juomia ja lisääntynyt alkoholiton valikoima.
AUKIOLOAJAT KESÄSESONKINA*
maanantai 9 - 22
tiistai 9 - 22
keskiviikko 9 - 22
torstai 9 - 22
perjantai 9 - 22
lauantai 9 - 22
sunnuntai 9 - 22
*säävaraus