Kalayhtymä Hiltunen

Kalayhtymä Hiltunen on Hiltusten veljesten kalakauppa, joka on tehnyt jo reilun 15 vuoden ajan kalojen vähittäiskauppaa sekä kalastusta.

Kalayhtymä Hiltusen toiminta on siirtynyt vuosien saatossa ulkotiloista kalahalliin ja kalahallin purkamisen jälkeen liiketoiminta on jatkunut kauppahallin sisätiloissa. Kalakauppiaan tiskit ovat täynnä eri kalalajien edustajia. Tiskiltä löytyy kokonaisina muun muassa kuhaa, haukea, lahnaa, ahvenia ja muikkuja, fileinä ja savustettuina versioina on saatavilla myös useita lajeja.

Kalat saa Kalayhtymä Hiltuselta tietenkin tuoreina mukaan, joko kokonaisena tai valmiiksi siivottuna. Hiltusten veljekset kalastavat myytävät kalat itse ja tarjoavat asiakkailleen niin paljon omakalastamaa kuin mahdollista. Norjan lohta ei kuitenkaan lähdetä itse Norjasta pyytämään, vaan sitä saadaan Hiltusten tiskille kalatukusta.

Kesällä kalat pyydystetään troolilla ja talvisin verkoilla Etelä-Kallavedestä. Yrittäjäveljeksistä toinen, Erkki Hiltunen, kertoo kuhan olevan asiakkaiden suosikki ympäri vuoden ja muikkukin maistuu paljolti savolaisille. Erikoisuutena Kalayhtymä Hiltuselle on tullut myyntiin Carelian Caviar, joka on Savon vesissä kasvatetun sammen mätiä. Carelian Caviar on tyyriimpi herkku hienoihin juhliin tai hienompaan arkeen kaviaarin ja makuelämysten ystäville.

Rakkaudella Kuopiosta, meiltä sinulle

Olemme sitoutuneet toiminnassamme Savolaisen palvelun teeseihin. Anna oma arviosi – missä asioissa me olemme sinun mielestäsi onnistuneet. Kiitos avustasi!

1

Erityisen asiantuntevaa ja erikoistoiveet ratkaisevaa palvelua

AUKIOLOAJAT
maanantai    8 - 17
tiistai    8 - 17
keskiviikko    8 - 17
torstai    8 - 17
perjantai    8 - 17
lauantai    8 - 15

Ajankohtaista