Pasi Miettisen muikkuteltta toimii kesäkaudella Kuopion torilla Puijonkadun läheisyydessä. Teltalla valmistetaan aitoja, perinteisiä savolaisia voissa ja ruisjauhoissa paistettuja muikkuja sekä muurinpohjalettuja. Raaka-aineet ovat paikallisia, ja muikut toimitetaan lähialueen kalastajilta päivittäin, mikä takaa niiden tuoreuden.
Yrityksen taustalla toimii ravintolakokki Pasi Miettinen, joka toi osaamisensa torille ja perusti muikkuteltan tarjoamaan paikallisia makuelämyksiä niin kuopiolaisille kuin matkailijoillekin. Vuosien aikana toiminta on vakiinnuttanut asemansa osana Kuopion torin kesätarjontaa.
Asiakaskunta koostuu paikallisista asukkaista sekä matkailijoista Suomesta ja ulkomailta, jotka haluavat tutustua kuopiolaiseen ruokaperinteeseen. Muikkuteltta palvelee kesäisin vapusta elokuun loppuun saakka, ja vilkkain sesonki ajoittuu juhannuksesta elokuuhun.
Suosittu muikkulautanen sisältää paistettujen muikkujen lisäksi perunaa, kasviksia sekä yrityksen oman maustetun dippikastikkeen.
Olemme sitoutuneet toiminnassamme Savolaisen palvelun teeseihin. Anna oma arviosi – missä asioissa me olemme sinun mielestäsi onnistuneet. Kiitos avustasi!
AUKIOLOAJAT KESÄSESONKINA*
Maanantai 9 - 19
Tiistai 9 - 19
Keskiviikko 9 - 19
Torstai 9 - 19
Perjantai 9 - 19
Lauantai 9 - 17
*Säävaraus