Rakkaudella Kuopiosta

Rakkaudella Kuopiosta, Aaro

12.4.2024

"Rakkaudella Kuopiosta" -juttusarja tuo esiin kuopiolaisten taustoja ja
lempipaikkoja Kuopion keskustassa. Juttusarjassa kuullaan millaisia paikkoja
kuopiolaiset pitävät merkityksellisinä ja miksi.

Olen Aaro Parviainen, 23-vuotias kuopiolainen. Olen kotoisin tuosta Kuopion vierestä Siilinjärveltä. Kuopiossa suurimman osan elämästäni kumminkin asunut. Opiskelen tradenomiksi viimeistä vuotta ja nyt olenkin harjoittelussa Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksellä. Kohta siis työelämään vakituisesti siirtyminenkin olisi edessä.

 

Vaikka olen Kuopiossa asunut lapsesta saakka niin vaikutuksen täällä on minuun tehnyt, kuinka Kuopio on metsien ja järvien ympäröimä. Kuopiossa on kyllä hyvät ulkoilumaastot vaikka koirankin kanssa ulkoiluun. 

mammutti

Jos minua pyydettäisiin kertomaan mikä tekee Kuopiosta Kuopion vastaisin Hanna Partasen lihapiirakat sekä kalakukot, Puijon torni sekä mualiman napaMitä taas kuopiolaisuuteen tulee se on taas oma lukunsa. Itse näkisin sen huolettomana huasteluna kesäisenä päivänä torilla. Sitä se on parhaimmillaan.

Minulle tärkein paikka Kuopion keskustassa on Kuopion museo. Museossa on mielestäni kiinnostavia näyttelyitä sekä esineitä, jotka ovat visuaalisestikkin näyttäviä. Voin suositella tutustumaan museon tarjontaan varsinkin jos luonnontieteet tai historia vähänkään kiinnostaa.

 

Aaron suosikkikohteet ja tapahtumat Kuopiossa:

 

  • Kahviloista suosikkini on Espresso House, sillä siellä pystyn keskittymään koulujuttuihin ja tekemään ryhmätöitäkin kavereiden kanssa.
  • Ravintoloita, joista löydän itseni aina uudelleen ovat Burger5, Ozaki sushi ja El Barril riippuen fiiliksestä ja millaista ruokaa tekee mieli.
  • Kesäisin tykkään käydä myös Konttiravintola Mortonissa. Ravintola on suoraan torin vieressä kauppakadulla ja siellä on panostettu burgerien lisäksi pieniin yksityiskohtiin mikä jäi mukavasti mieleen.
  • Suosikkitapahtumiani ovat SATOA-katuruokafestivaali. Varsinkin ruoka-annosten edullisten hintojen vuoksi uskaltautuu kokeilemaan uusia makuja ja itselleni uusi tuttavuus Hoodfest oli positiivinen yllätys artistikattaukseltaan.

 

Minun täydellinen päiväni keskustassa alkaisi aamupalalla. Sieltä matka kävisi kohti pakopelejä. Tykkään käydä ratkomassa pakohuoneiden mysteereitä, sillä siellä menettää kokonaan ajantajun ja vajoaa täysin huoneen vietäväksi. Sieltä suuntaisin maukkaalle lounaalle. Päivän voisin päättää käymällä vielä leffassa.

Kuopion keskusta on hyvin mietitty kokonaisuus mutta Kuopion keskustan vetovoimaisuutta voitaisiin lisätä houkuttelemalla asukkaita muuttamaan keskustaan. Mielestäni yksi idea siihen voisi olla jos rakennettaisiin enemmän rakennuksia, joissa olisi samassa rakennuksessa toimisto- ja liiketiloja sekä asuntoja niinkuin matkakeskuksella on tehty.

 

Kerro meille, mikä on sinun lempipaikkasi Kuopion keskustassa ja
osallistu mukaan Rakkaudella Kuopiosta -juttusarjaan täällä.

Teksti: Aaro Parviainen

Kuvat: Jimi Leinonen

Artikkelin kohteet

Kuopion Museo

Vuonna 1907 valmistunut Kuopion museo kuuluu kansallisromanttisen jugendarkkitehtuurin helmiin ja on Suomen kolmanneksi vanhin museoksi suunniteltu rakennus.

Lue lisää

Burger5

Burgerit ovat meille intohimo. Intohimon vuoksi burgeriin on valittu vain parhaat raaka-aineet pitkän kehitystyön tuloksena.

Lue lisää

Kuopion Matkakeskus | Kuopio Travel Center

Kuopion Portin keskeisellä palvelualueella liiketilojen ja ravintolapalveluiden yhteydessä toimii laaja aulatila, joka toimii matkustajien odotustilana. Keskusaulasta avautuu ratapihalle johtava asematunneli.

Lue lisää

Ozaki Sushi

Ozaki Sushi tarjoilee herkullisia japanilaisia susheja buffet tyylisesti aivan Kuopion torin laidalla.

Lue lisää

Espresso House Carlson

Espresso Housen kahvilat ovat viihtyisiä keitaita keskellä kaupungin parhaita kohtauspaikkoja.

Lue lisää

El Barril

Aito espanjalainen tapas- ja viinibaari El Barril tuo palan Espanjaa Kuopion Kauppakadulle!

Lue lisää

Nämä voisivat kiinnostaa sinua